Taiken Korona-apurahatyöskentelyjakson työpäiväkirjamerkintä nro 4
Korvan, Mielen ja Iiron kohtaaminen
Viime viikolla sain säveltäjä Pasi Lyytikäiseltä kutsun säveltää pienen fragmentin big bandille, Modern Art Orchestran käynnistämään Art of Virus -hankkeeseen. Jokainen mukaan kutsuttu säveltäjä esittää haasteen edelleen kahdelle uudelle säveltäjälle ja joskus osa näistä kappaleista kaiketi esitetään livenäkin. Kappaleen valmistaminen oli Korvan, Mielen ja Iiron hauska kohtaaminen ja siitä seuraavassa pieni selonteko. Merkittävässä roolissa on myös verensokeri.
Hommahan meni siis niin, että Iiro oli ajatellut tehdä tämän pienen kappaleen muutamassa tunnissa valmiiksi. Ryhtyi tekemään. Ei isompia suunnitteluita, lähinnä optimistinen oletus siitä, että Korva, Mieli ja Iiro kohtaavat varmasti heti sulassa sovussa ja homma on hetkessä paketissa. (Yleensä Korva, Mieli ja Iiro siis työskentelevät hyvässä balanssissa.) Mutta nyt olikin oikein huono päivä! Ei näitä tyyppejä saanut edes saman pöydän ääreen! No, Mieli sanoi Iirolle, että “kyllähän huononakin päivänä voi musiikkia tehdä ja sitä voisi kutsua vaikka ammattitaidoksi”. Iiro nolostui. Kun nyt kuitenkin kyseessä oli tällainen taiteellinen haaste, johon vastaaminen puhtaasti ammattitaitoisella ja asiallisella suorituksella olisi tuntunut typerältä, Iiro meni hetkeksi jotenkin lukkoon. Tai siis täysin ja koko päiväksi. Tämä tarkoittaa Iiron kohdalla sitä, että **tuttaa järjettömästi ja ulos ei tule mitään. Asiallisesti ilmaistuna, voitaneen sanoa, että omat ideat eivät kelvanneet, Iiro oli mielestään huono, ei osannut ja muutenkin olisi ollut kiva olla joku ihan muu kuin oma itse ja nälkäkin oli. Mieli huuteli sekalaisia herjauksia ja Korva kuunteli lähinnä tinnitusta. Sitten Iiro muisti että ei ollut syönyt. Sitten Iiro meni Facebookiin ja Whatsappiin. Sitten Iiro muisti että ei ollut syönyt. Eikä oikein nukkunutkaan. Sitten Iiro meni Facebookiin ja Whatsappiin. No, sitten Iiro lähti pois työhuoneelta, tuntien itsensä amatööriksi joka oli jäänyt kiinni housut nilkoissa. Iiro meni kotiin syömään ja nukkumaan. Mieli oli tympääntynyt ja Korva oli hiljaa.
Hetki ennen nukahtamista Iiro avasi vielä Brian Enon Oblique Strategies -appin ja klikkasi sieltä esiin ohjeen seuraavalle päivälle. Se kuului näin: ”Take away the elements in order of apparent non-importance”. Siis vapaasti suomennettuna: Ota elementtejä/elementit pois, aloittaen siitä joka on ilmeisimmällä tavalla vähiten tärkeä. Mieli virkistyi. Tuntui helpottavalta päästä pois omasta päätäntävallasta ja antaa hetki tuumailuaikaa tuolle ohjeelle. Hetken mietittyään Mielestä tuntui selvältä miten Iiro seuraavana päivänä tekisi piisin, kaikki vaikutti sovinnolliselta. Aamulla olo oli ponteva ja Iiro teki hommia tunnin verran päämäärätietoisesti. Pian oltiin sellaisessa tilanteessa, että peruskonsepti oli jo paperilla varsin pitkällä ja kuunneltavissakin. Kuunneltiin. Korva sanoi että huono on. Mieli loukkaantui. Iiro hämmentyi ja nöyränä työntekijänä hänen oli vaan pakko uskoa se, että kai se sitten oli huono. On se nyt perkele. (Onko muuten ok kiroilla tällaisessa blogissa, jossa kerrotaan taiteellisesta työstä? Ai on, ok kiitos.)
Tarkastellaanpa huonoutta ja sitä kun oma tekele ei kelpaa itselle. On varmaan aika tavallista, että säveltäjät pyrkivät säveltämään ensisijaisesti sellaista musiikkia josta itse pitävät tai jota itse arvostavat. Valintoja voi ohjata puhtaasti Korva. Tai valintoja voi ohjata jokin, mitä voidaan kutsua vaikka ”fiilikseksi”, ehkä siinä tapauksessa jonkinlainen Kehomieli. Valintoja voi ohjata joku teoreettisempi konsepti, esimerkiksi ajatus muodosta tai arkkitehtuurista, analyyttisemmin orientoitunut Mieli. Itsellä yleensä jokin yhdistelmä näitä kaikkia, mutta tämän kokemuksen jälkeen totean että Korva on näistä kaikista äkkipikaisin ja eniten altis verensokerin vaihteluille ja väsymykselle. Itse, eli minun tapauksessani Iiro lähinnä ottaa vastaan eri suunnilta tulevia kannustuksia, loukkauksia, kehotuksia ja työtehtäviä.
Kuuntelun jälkeen Mieli argumentoi, että luonnos oli kyllä konseptina arvostettava ja ihan hyvä. Mutta Korva ei vaan pitänyt siitä miltä se kuulosti. Mieli protestoi, että luonnos noudatteli tuota Brian Enon apsin ohjenuoraa, joka oli kuitenkin innostanut ja auttanut. Mutta Korva oli joustamaton ja tiukka. Korva oli kärsimätön ja halusi sen kuulostavan hyvältä heti. Ei antanut Mielelle työaikaa. Kappale oli Korvan mielestä sekava, silti ennalta-arvattava, tekstuuri oli tukkoista ei hyvässä mielessä. Se mitä Mieli argumentoi ajatuksena innostavaksi, olikin kuultuna latteaa ja tylsällä tavalla tuttua. Monenlaista huonoa ja Korvan kannalta ei-arvostettavaa. Tässä vaiheessa siis vaihteleville tuntemuksille ja verensokerin vaihteluille altis Korva oli ottanut vallan ja tuomitsi koko Mielen tekemän arkkitehtonisen työn arvottomaksi.
Sitten Iiro ei syönyt. Meni Facebookiin. Meni Whatsappiin.
Tämä haluttiin saada nopeasti tehtyä. Mieli sanoi Iirolle antavansa periksi, että ei me sittenkään kuule laiteta jakoon sellaista musiikkia, josta Korva ei pidä. Mieli laittoi sitten Iiron tekemään ihan toisenlaisen luonnoksen, joka oli tasapainoisesti soiva, melodinen, komea ja tyylikäs. Korva tykkäsi. No, Korvan tykkäämisen jälkeen Mieli rauhoittui ja komensi että Iiropa orkestroi sen nopeasti ja kirjoittaa puhtaaksi ja lähtee kotiin syömään, niin päästään tästäkin. Mieli ja Korva laittoivat siis Iiron hyvästelemään ensimmäisen, Enon ideaan perustuvan luonnoksen kokonaan. Juuri kun Iiro oli deletoimassa sitä ensimmäistä versiota, Iiropa käyttikin piruuttaan operatiivista valtaansa ja laittoi sen soimaan vielä kerran. No nyt se yllättäen kuulosti sittenkin Korvankin mielestä hyvältä! Korva palasi juttelemaan Mielen kanssa. “Jos materiaalin organisoi noin ja näin ja laittaa tuohon tuon ja toistaa tuota, niin sehän on aivan hyvä! Siinä on vielä jäänne siitä Enon aforismista ja kuitenkin se kuulostaa myös mielestäni jollain tavalla hyvältäkin.”
Ööh jaahas… Eli maku ja tykkääminen on hetteinen suo! Oliko arvosteleva ja mimosanherkkä Korva relannut kun sai tahtonsa läpi ja vapautuikin nyt kuulemaan ensimmäisen version mahdollisuudet, kun Mieli oli päästänyt siitä versiosta kokonaan irti? Todella neuroottista valtataistelua! Tässä prosessissa muuten Korva oli todella ärsyttävä. Sellainen nirso joka odottaa että kaikki vaan annetaan sille heti valmiina ja itse vaan istuu sohvalla irvistellen ja narisee.
Iiro palasi ensimmäiseen konseptiin, järjesteli sitä vähän ja päästi fyysisesti toimivan Iiron irti. Orkestrointi- ja myöhemmin demoäänitteen miksausvaiheessa Korva ja Mieli olivatkin nyt ihan kiltisti hiljaa vierekkäin työhuoneen sohvalla ja joivat kaljaa kun Iiro teki kaiken työn. Iiro ei edelleenkään tiedä pitääkö hän lopputuloksesta erityisemmin, mutta tämä kohtaaminen oli lopulta ihan hyvä. Aika tuttukin.
Lopputulemana sanoisin, että jos perustan taiteelliset ratkaisuni kaikissa tilanteissa pelkästään omaan korvanvaraiseen tykkäämiseeni, olen myös kaikissa hetkissä oman taiteeni kriittinen yleisö ja käyttäydyn itseäni kohtaan kuin maksava asiakas. Jos se asiakas on nälkäinen ja kranttu ja joutuu odottamaan mielestään liian pitkään, asiakkaan pöydästä alkaa kuulua ärtynyttä jupinaa ja astiat lentelevät. Innostavaan ideaan ja konseptiin pitää uskoa. Sitäkin voi aina muuttaa ja korjailla, mutta ei sitä sellaisenaan kannata heittää kokonaan pois, jos se on jossain vaiheessa innostanut. Teoreettisempi ja konseptuaalisempi kelailu voi olla myös erinomainen reitti oman, korvanvaraisen maun ulkopuolelle ja mahdollisuus laajentaa sitä.
En ole muuten varma pidänkö tästä kirjoituksesta varsinaisesti, mutta jaan sen nyt joka tapauksessa.
Lohjalla 13.7.2020 Iiro Ollila